Liikkuvuusjakso Romaniassa

Hankkeen viimeinen liikkuvuusjakso toteutettiin syyskuun lopussa Pdorheiu Secuiesc’ssa Harghitan maakunnassa Romaniassa. Toteutukseen osallistui lukuisia eri organisaatioita eri alueilla teeman ollessa maatalous monimuotoisena työkaluna.

Hankkeen viimeinen liikkuvuusjakso toteutettiin syyskuun lopussa Pdorheiu Secuiesc’ssa Harghitan maakunnassa Romaniassa. Toteutukseen osallistui lukuisia eri organisaatioita eri alueilla teeman ollessa maatalous monimuotoisena työkaluna. Osallistujilla oli mahdollisuus oppia käytännön työskentelymenetelmistä, ohjelma- ja hankehallinnollisia taitoja liittyen yhteisöviljelyyn, yhteisötaloudesta, maataloustöiden terapeuttisista vaikutuksista syrjäytyneille nuorille ja lapsille (erityisesti lastenkotitaustaisille). Jokaiselle päivälle oli laadittu oma ohjelmansa ja osallistujilla oli mahdollisuus oppia parhaista käytännöistä lukuisissa erilaisissa ympäristöissä, mm. maatiloilla ja hyväntekeväisyysjärjestöissä. Lisäksi osallistujat pääsivät mukaan vuosittaiseen hedelmäfestivaaliin, joka tarjosi mahdollisuuden tavata ison joukon muiden paikallisten järjestöjen ja maatilojen edustajia. Liikkuvuusjakso toimi erinomaisena parhaiden käytäntöjen levittämisen kanavana sekä inspiraation sytyttäjänä.

Liikkuvuusjakso Romaniassa
Tagged on: